<Takaisin
Kenkä- ja nahka-
teollisuutta
VUODET 1889-1905
Teollisen jalkinetuotannon alku
On kulunut 50 vuotta, kun minä lopetin työskentelyn toisen johdon alaisena ja aloitin oman liikkeen eli ”panin jalan oman pöydän alle”…Tämä oli se pieni itu eli alku, josta on kasvanut ja kehittynyt nykyinen Aaltosen Kenkätehdas Oy sivuliikkeineen. Näin aloitti puheensa Emil Aaltonen vuonna 1939 kenkätehtaansa 50-vuotisjuhlassa.
Hattulan Nihattulaan vuonna 1889 perustettu verstas oli se alku, josta suomalaisen jalkineteollisuuden historiaa sittemmin lähdettiin tekemään. Jo tuolloin Emil Aaltonen mietiskeli koneellisen tuotannon mahdollisuuksia: ” Ainoaksi keinoksi jalkineammattialan työolojen parantamiseksi näyttäytyi se, että täälläkin ruvettaisiin jalkineita valmistamaan koneilla eli tehdasmaisesti kuten ulkomaillakin…Ja kun vielä ajattelin, miten epäterveellinen työskentelytapa jalkinetyöntekijäin ammatissa siihen aikaan oli…työpäivä 15 tuntia, työtilat ahtaat, ilma huono tupakasta ja pölystä, työasento huono…kun ajatteli että tästä kaikesta ihmisruumista rasittavasta työstä, konevoimaa käyttäen voidaan päästä, niin ei löytynyt muuta mahdollisuutta, kuin oli siis yritettävä koneellista toimintaa.”
Ensimmäinen kenkätehdas, Hattulan Jalintehdas, aloitti toimintansa vuonna 1902 Hattulan Nihattulan Linnamäellä. Tehdas ehti kuitenkin toimia vain muutaman vuoden ennen kuin se paloi vuoden 1905 keväällä. Tehdasta ei enää Nihattulaan rakennettu uudelleen vaan Aaltonen päätyi siirtämään tuotannon Tampereelle, josta löytyi hyvä paikka entisen keppitehtaan tiloista Tammelan torin läheisyydestä osoitteesta Kyllikinkatu 19.
VUODET 1905-1918
Tehtaasta osakeyhtiöksi itsenäistymisen kynnyksellä
Emil Aaltonen jätti 29.7.1905 maistraattiin ilmoituksen, jossa
todettiin: ”tästä päivästä alkaen
aion omistamassani talossa n:o 62, 15:sta kaupunginosassa harjoittaa
jalkineteollisuutta. Liikkeen toiminimi / Firma / tulee olemaan
Tampereen kenkätehdas omistaja Emil Aaltonen.
Osa tehtaan koneista tuotiin Hattulasta, osa vuokrattiin Kööpenhaminasta.
Tehtaan tuotanto oli alkuvaiheessa 50 – 100 paria päivässä.
Vuonna 1909 Tampereen Tapettitehdas muutti Epilään ja näin saattoi Emil Aaltonen ostaa omistukseensa ne tontit, joilla yhtiön päätehdas sittemmin tuli sijaitsemaan. Tehdas rakentui tontille vuosien 1913-1927 välisenä aikana. Apuna Aaltosella oli DI Otto Helminen, jolle Aaltosen Kenkätehtaasta muodostuikin elämän mittainen työura. Uudessa paikassa tehtaan tuotanto jatkoi kasvua ollen vuonna 1913 noin 700 paria päivässä.
Aaltosen Kenkätehdas Oy:n perustava yhtiökokous pidettiin 1.10.1917. Tuolloin ostettiin tehtailija Emil Aaltoselta Tampereen Kenkätehdas kaikkine varoineen ja velkoineen. Yhtiön ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Emil Aaltonen, Juho Widell, Julius Koskinen, Otto Helminen ja J.W. Pyhälä. Yhtiön konttoripäälliköksi valittiin J.W. Pyhälä ja teknilliseksi johtajaksi insinööri Otto Helminen.
Jo seuraavan vuoden keväällä yhtiö ajautui kansalaissodan myötä vaikeaan tilanteeseen. Työväestä suurin osa oli punakaartin harjoituksissa helmi- ja maaliskuussa. Maaliskuun 14. päivänä vangitsivat punaiset tehtaan isännistön ja konttorihenkilökunnan. Samana päivänä ilmoitti Suomen Kansanvaltuuskunnan Sisäasiain Osasto että Aaltosen Kenkätehdas Oy oli otettu sen hoitoon. Heikki Keipin muistikirjaan piirtyi merkintä, että punaiset takavarikoivat 939.634 markan arvosta jalkineita. Sotatoimissa myös tehdasrakennus vahingoittui jonkin verran. Vahingot olivat kuitenkin vähäisiä sillä heti Tampereen valloituksen jälkeen pääsivät työt tehtaalla jälleen käyntiin.
VUODET 1919-1938
|
Viialan Nahkatehdas Oy 1960-luvulla |
Korkeakosken kenkätehdas 1950-luvulla |
Päällisnahan vastaanottotarkastus, laatuluokkiin lajittelu,
varastointi ja työnalle laitto
Kengän ja lestin muokkausta.
Kengän askitus. Kengät asetetaan askiin eli kenkälaatikkoon silkkipaperiin käärien..
Kenkätehdas Solena 1930-luvulla.
VUODET 1950-1969
Rakentamisen ja menestyksen aikaa
Aaltosella seurattiin tarkasti jalkinealan kehitystä. Toimitusjohtaja Lauri J. Kivekäs ilmoitti vuonna 1953 eräässä johtokunnan kokouksessa, että Italiassa, Ranskassa ja Englannissa oli kehitetty uusi kenkien valmistustapa, jossa kengät valmistetaan muottiin valetuin kumipohjin. Kivekäs totesi että: Tämän tapaiset kengät ovat ulkomaisten ammattilehtien selostusten mukaan saaneet yhä kasvavaa mielenkiintoa osakseen ulkomailla
| Vuosi 1954 toi tullessaan jo hieman parantuneen taloustilanteen ja vuosi oli Suomen vientiteollisuudellekin hyvää aikaa. Myös kotimaan markkinat kasvoivat. Tämä näkyi myös Aaltosella, jossa ryhdyttiin rakentamaan Attilan yhteyteen lisärakennusta, johon sijoitettiin pohjanleikkuu ja pohjanahkavarasto. Vuonna 1956 Attilan lisärakennuksessa alettiin valmistaa nahka-anturaisten lisäksi kumianturaisia aamukenkiä siten, että kumi kiinnitetään kenkään vulkanoimalla. Tarvittavan kumiaineen valmisti Sarvis Oy ja vulkanoimiskoneet Lokomo Oy. Myöhemmin vulkanoimiskoneet tilattiin saksalaiselta Desmalta. | 
Kenkätehdas Attila 1950-luvulla |
1950-luvun lopulla alkoi näkyä kenkä- ja nahkateollisuuden murros, jossa nahka korvattiin yhä enenevässä määrin kumi- ja muovivalmisteilla. Lisäksi alalla oli selvänä haasteena se että alan kannattavuutta pienensi halvempiin laatuihin siirtyminen ja kilpailun kiristyminen. Myös halvemman nahan tuonti ulkomailta lisääntyi ja kuluttajatkin suosivat ulkomaista kenkää. Kestävyyden sijaan painotettiin yhä enemmän edullisuutta ja muodikkuutta. Tämä johti Aaltosella siihen että kenkätehtaiden työnjakoa tehostettiin ja kilpailu, jota ne keskenään kävivät, purettiin |
|
Myös muunlaista yhteistyötä kehitettiin. Aivan 1950-luvun lopulla ryhtyivät Sarvis Oy ja Suomen Puunjalostustehdas yhteistyöhön ”muovipuukorkojen” aikaansaamiseksi. Sarviksesta tuli yhä keskeisempi valmistusaineiden (liimat, silakkeet, kärkikovikkeet, solukumilevyt, muottipohjat, korot, vulkanoitu kumimassa) hankkija kenkätehtaille. Kenkäteollisuuden siirtyminen enenevästi pohjausrakenteessa liimakenkään huomioitiin Aaltosellakin Vuonna 1964 perustettiin päätehtaalle uusi liimaosaston.
Varsinainen kriisi sitten 1930-luvun alun koettiin kenkäteollisuudessa vuonna 1965, jolloin menekkipulasta aiheutunut tehtaiden vajaakäyttöisyys ja tätä seurannut erittäin voimakas hintakilpailu ai
heutti kahden nahkatehtaan sekä yhdentoista kenkätehtaan lopettamisen. Ala oli kovien muutospaineiden alla. Aaltosella syiksi tilanteeseen pidettiin seuraavia tekijöitä: Tekniikan edistys, huomattavasti halvemmat valmistusmenetelmät ja työn erittäin voimakas rationalisointi ovat luonnollisesti mahdollistaneet kenkien alenevan hintakehityksen (palkkakustannukset vähentyneet), mutta silti ei voida kieltää mitä ankarimman hintakilpailun osuutta, joka kiistattomasti selvittää syyn teollisuusalamme nykyiseen kannattamattomuuteen ja sen piirissä sattuneisiin moniin konkursseihin. Edelleen reunos- ja weltkenkien valmistus väheni ja liimakengän osuus kasvoi. Aaltosella pidettiin kuitenkin perinteisistäkin valmistusmenetelmistä edelleen kiinni. Tehtaalla todettiin että se valmisti 60% koko maan reunoskenkätuotannosta, kapasiteetti olisi riittänyt 100% valmistusasteeseenkin. Kysynnän kuitenkin hiipuessa jouduttiin etsimään uusia väyliä työntekijöiden työllistämiseksi. Tällaisena aloitettiin Korkeakoskella yhteistyössä Oy Finlayson-Forssa Ab:n kanssa kehitetyn, PVC-pinnoitetun sadetakkimalliston valmistus kenkätehtaan neulomosta vapautuneella työvoimalla. Vuoden 1965 lopussa takkitehtaalla oli jo 25 työntekijää. Kun takkitehtaalla aloitettiin myös nahkatakkien valmistus, alettiin sitä kutsua nahkavaatetehtaaksi.
VUODET 1970-1984
Aaltosen Kenkätehtaat muutosten kourissa
1960-luvun lopulla alkanut korkeasuhdanne jatkui myös 1970-luvun alkupuolella. Aaltosella tämä tarkoitti sitä että vuosien 1970-1973 aikana niin kenkä- kun vaatetustehtaankin tuotanto kasvoi, jopa niin että vuonna 1972 saatettiin puhua ennätysmäisistä myyntiluvuista. Tehtaiden toimintaa myös rationalisointiin uusimalla huomattavassa määrin tehtaiden konekantaa ja hankkimalla ATK-laitteita hallintotoimen käyttöön. Kasvaneen tuotannon myötä tehtaissa suoritettiin uudelleenjärjestelyjä ja tuotantoa pyrittiin tehostamaan.
Keväällä 1972 valmistuikin Lakalaivan
teollisuusalueelle uusi tehdas, johon sijoitettiin konsernin anturatuotanto,
joka aiemmin oli tapahtunut Attilan tiloissa. Attilan vapautuneet
tilat hyödynnettiin keskusvaraston laajennuksiin, jolloin sinne
siirrettiin myös Korkeakosken tuotannon varastointi. Korkeakoskella
taas vapautuneet varastotilat otettiin vaatetustehtaan käyttöön.
Näin Aaltosella vastattiin tuotannon kasvusta syntyneisiin
haasteisiin.
Käänne heikompaan suuntaan tapahtui kuitenkin heti vuonna 1973 osaksi maailmantalouden epävakaisuuden vuoksi. Kysynnän heikkenemisestä johtuen jouduttiin työllisyyden tasaamiseksi valmistamaan poikkeuksellisesti kenkiä varastoon. Kaikilla tehtailla oli vuoden aikana lomautuksia ja lyhennetyt työviikot käytössä. Myös henkilökunnan määrä väheni mutta syyksi mainittiin pöytäkirjassa seuraava: Yhtiön henkilökunta väheni vuoden 1973 aikana 222 henkilöllä…Yhtään ei irtisanottu…Useimmat eronneet ovat kenkä- ja nahkateollisuuden vaikeuksista johtuen siirtyneet muille teollisuusaloille.
Tilanteeseen reagoitiin kehittämällä henkilöstöhallintoa henkilöstöpoliittisen yhteistyöryhmän kautta. Konkreettisina toimenpiteinä oli henkilöstölehti Aaltosen perustaminen, Aaltoslaisen oppaan – julkaiseminen. Pitsnoukka-lehti suunnattiin tehtaan asiakasryhmille ja sen avulla tiedotettiin tehtaan toiminnasta, tuotannosta ja jalkineiden valmistukseen ja materiaaleihin liittyvistä asioista.
Vuosien 1975-76 aikana yhtiö koki rakenteellisia muutoksia. Liiketoimintaan liittyneiden muutosten johdosta Aaltosen Kenkätehdas Oy:öön sulautettiin Sarvis Oy:n toiminta ja yhtiön nimi muutettiin 1.7.1976 alkaen Aaltosen Tehtaat Oy:ksi. Attilasta luovuttiin ja vanha tehdasrakennus sai uusina käyttäjinään Isku-kaluste Oy:n ja Tampereen Yliopiston. Myös yhtiön johdossa tapahtui muutoksia sillä 13.10.1975 yhtiön toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja, vuorineuvos Lauri J. Kivekäs jätti toimitusjohtajan tehtävät. Uutena toimitusjohtajana aloitti vuoden 1976 alussa varatuomari Vesa Vainio, joka oli tullut yhtiön palvelukseen vuonna 1972.
Vuosina 1976-1977 tapahtui yhtiön johdossa nopeita muutoksia sillä johtajana vuonna 1976 aloittanut Vesa Vainio luopui tehtävästä keväällä 1977. Syyskuussa uutena toimitusjohtajana aloitti DI Matti Vainio.
1980-luvunlla kenkäteollisuudessa elettiin kohtalon vuosia ja Aaltosella pyrittiin parhaan mukaan saamaan tilanne hallintaan. Tällaisena toimenpiteenä voidaan pitää vuonna 1980 tapahtunutta suuntautumista vientimarkkinoille. Asiaa edistämään palkattiin mm. Ruotsiin ja Norjaan myyntiagentuurit. Länteen ja Neuvostoliittoon suuntautunut myynti ja lisätilaukset takasivatkin kenkätehtaiden täyskäynnin koko vuoden 1980 ajaksi. Tämä hyvältä näyttänyt kehitys katkesi kuitenkin vuonna 1982, jolloin yhtiön toimintaan vaikutti ratkaisevasti länsimarkkinoilla jatkunut laskusuhdanne sekä epävarmuus Neuvostoliiton kanssa käytävän kaupan kehityksestä. Tilauskannan heikkenemistä ei kyetty korvaamaan esimerkiksi kotimaan markkinoilla. Tästä seurasi että yhtiön kannattavuus heikkeni. Niinpä päätettiin myydä sekä jo aiemmin vuokralle laitettu Attilan tehdaskiinteistö ja nyt myös Solenan tehdaskiinteistö. Molemmat kaupat toteutuivat vuoden 1983 aikana. Myös Korkeakosken Kenkätehtaasta luovuttiin. Vaikea tilanne jatkui myös vuonna 1983 ja tehtaan johdossa tapahtui muutoksia kun toimitusjohtajaksi nimettiin 15.3. alkaen ekonomi Heikki Rauhala. Vuosi 1984 toi tullessaan Aaltosen suvun miltei 100 vuotta harjoittaman kenkäteollisuuden päättymisen. Aamulehti uutisoi asian seuraavasti: Aaltonen luopui kengistä. Kauppaneuvos Aulis Hauhian puheessa on tiettyä dramatiikkaa, kun hän sanoo: - Aaltosen kenkätehtaat on nyt – myyty. Tampereen Lakalaivassa ja Tammelassa olevat tehtaat on ostanut Hyvinkäältä lähtöisin oleva Rentto Oy. Kenkätehtaiden henkilöstö noin 440, siirtyy ostajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Nahka ja kenkä –lehdessä Aaltosen Kenkätehdas nähtiin keskeisenä suomalaisen kenkäteollisuuden toimijana ja kehittäjänä ja sen todettiin olleen koko olemassaolonsa ajan maan eturivin tehdas niin määrällisesti kuin laadullisestikin mitattuna. Aaltosen Tehtaisiin kuulunut Viialan Nahkatehdas jatkoi toimintaansa Aaltosen Nahka Oy:n nimellä vielä vuoden verran, kunnes se 21.10.1985 -- siirtyi Friitala-konsernin omistukseen.
