Hattulan Jalintehdas
Aaltonen osti vuonna 1902 käytetyt, alunperin amerikkalaiset kenkätehtaan koneet ja perusti Hattulan Jalintehtaan. Pian tuotannon laajentuessa vanhat tilat kävivät ahtaiksi. Talvella 1904 aloitettiin työt Aaltosen suunnittelemassa uudessa, kaksikerroksisessa, hirsirakenteisessa tehtaassa. Työntekijöitä oli jo 50 ja saman verran valmistui kenkäpareja päivittäin. Tuotteiden menekki oli hyvä, sillä nyt kyettiin valmistamaan jalkineet aikaisempaa huokeammalla laadusta tinkimättä. Talvella 1905 vanha tehdasrakennus paloi ja vain osa koneista saatiin pelastetuksi. Onnettomuudet kasautuivat, sillä pari kuukautta myöhemmin kuoli Aaltosen Olga-vaimo. Tässä vaiheessa Aaltonen harkitsi eri vaihtoehtoja: luopumista koko jalkinetuotannosta tai uuden tehtaan rakentamista Hattulaan, Hämeenlinnaan tai Tampereelle.
Tampereen Kenkätehdas
Emil Aaltonen valitsi Tampereen uuden tehtaansa sijoituspaikaksi. Tampere oli tuolloin leimallisesti teollisuuskaupunki. Lähes 40 000 tamperelaisesta 2/3 sai toimeentulonsa teollisuudesta, pääosin tekstiiliteollisuudesta. Yhtään kenkätehdasta kaupungissa ei tuolloin vielä ollut.
Aaltonen päätti ostaa Tammelan kaupunginosasta Kyllikinkatu 19 konkurssiin menneen keppitehtaan kiinteistön, missä toiminta aloitettiin vielä vuoden 1905 aikana toiminimellä Tampereen Kenkätehdas. Toiminta lähti heti rivakasti käyntiin. Ensimmäisenä täytenä työvuotena kasvoi työntekijöiden määrä yli sadan ja tuotanto 20 000 kenkäpariin. Pian Tampereen Kenkätehtaan jälkeen perustettiin kaupunkiin useita kenkätehtaita. Osa niistä kasvoi suuriksi, Aaltosen kanssa kilpaileviksi tuotantolaitoksiksi.
Vuonna 1910 Aaltonen osti kasvavan tuotannon tarpeisiin koko viereisen korttelin Tammelan torin laidasta ja siirsi tehtaansa sinne entisen tapettitehtaan tiloihin. Vuosina 1913-28 rakennettiin koko korttelin kattava kaunis tehdasrakennus arkkitehti Lambert Petterssonin suunnitelmien mukaan.
Aaltosen Kenkätehdas O.Y.
Tampereen Kenkätehtaan yritysmuoto muutettiin vuonna 1917 osakeyhtiöksi ja toiminimeksi tuli Aaltosen Kenkätehdas O.Y. Tosiasiallinen omistus jäi edelleenkin Emil Aaltoselle. Yritys oli kasvanut suuryritykseksi, jonka työntekijät muodostivat kolmanneksen koko maan kenkäteollisuuden työläisistä.
Aaltosen Kenkätehdas O.Y:n sosiaalisen toiminnan päämuoto oli asunnon saannin helpottaminen tehtaan työntekijöille. Yhtiö rakennutti mm. suuret asuintalot Pikilinnan (1924), Sorsapuiston (1937) ja Akolinnan (1941). Työntekijöiden oman asunnon hankkimista yhtiö tuki antamalla halpakorkoisia lainoja.
Aaltosen Kenkäteehtaan Sisaryhtiöt
Sota-ajat olivat yleensä Tampereen suurille kenkätehtaille kasvun aikaa. Vaikeammin koetteli kenkäteollisuutta 30-luvun lama, joka sulki monta suurempaakin kenkätehdasta. Aaltosen Kenkätehdas osti näistä kaksi tunnettua yritystä, Attilan ja Solenan tehtaat. Aikaisemmin oli yhtiöön jo liitetty Korkeakosken Kenkätehdas Oy. Näiden tehtaiden välillä suoritettiin työnjako siten, että Solena valmisti kevyitä naisten kenkiä, Attila miesten ja naisten reunoskenkiä ja Korkeakoski miesten kenkiä ja saappaita. Tehtaat toimivat toistensa kanssa kilpailevina sisaryhtiöinä vuoteen 1940, jolloin ne sulautettiin Aaltosen Kenkätehtaaseen. Yhtiön työntekijämäärä oli yli 1300.
Yhtiön laajetessa muodostui raaka-aineen saanti yhä tärkeämmäksi tekijäksi. Niinpä vuonna 1925 Emil Aaltonen Viialan Nahkatehdas Oy:n, joka laajennusten jälkeen pystyi käytännöllisesti katsoen tyydyttämään yhtiön kaikkien kenkätehtaitten nahan tarpeen. Erilaisia kemiallisia tuotteita mm. kenkävärejä valmistavan tehtaan Oy Teknikan Aaltosen Kenkätehdas O.Y. osti vuonna 1936.
Ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman pulakauden loputtua innostuttiin Euroopassa muodista ja sen vaihteluista. Suomessa maaseudulla tavat muuttuivat hitaasti ja musta varsikenkä pysyi suosittuna jalkineena. Kaupunkilaiset seurasivat kuitenkin eurooppalaisia muotivirtauksia ja ihailivat ulkolaisia kenkiä. Aaltosen Kenkätehtaalla, jonka tärkeimpänä tuotemerkkinä oli perisuomalainen Vakuuskenkä, ryhdyttiin valmistamaan naisten muotikenkiä mm. Nelly-nimellä.
Laman jälkeen, 1930-luvun lopulla Aaltosen Kenkätehtaan mallisto kasvoi noin 4500 mallia käsittäväksi ja kahdesta väristä, mustasta ja ruskeasta alkanut värikartta sisälsi lähes 600 vivahdetta. Aaltosen Kenkätehdas osallistui tuotteillaan myös kansainvälisiin näyttelyihin hyvällä menestyksellä saaden mm. Barcelonan maailmannäyttelyssä vuonna 1930 kultamitalin.
O.Y. Lokomo AB
Tampereelle perustettiin vuonna 1915 uusi konepaja höyryveturituotantoa varten. Emil Aaltonen oli alunperin yksi tämän Oy Lokomo Ab:n osakkaista. 10 toimintavuoden jälkeen yritys siirtyi käytännössä kokonaan Aaltosen omistukseen. Lokomossa ryhdyttiin valmistamaan veturien ohella mm. tiehöyliä, alasimia, ankkureita ja raitiovaunutarvikkeita.
Selluloosateollisuus ja puolustusministeriö olivat huomattavia tilaajia 1930-luvulla. Sodan aikana tehdas palveli lähinnä puolustusvoimia ja sodan jälkeen olivat vuorossa sotakorvaustoimitukset. Aaltosen aikana yhtiö laajeni 1300 työntekijän tuotantolaitokseksi.
Sarvis O.Y.
Vuonna 1921 perustettu Sarvis Oy oli maamme muoviteollisuuden varhaisin edustaja. Uuden yrityksen osakkeenomistajaksi – ja viisi vuotta myöhemmin lähes koko osakekannan omistajaksi – Aaltosen houkutteli mahdollisuus käyttää teollisuuden raaka-aineena Mäntsälän maatilalla kertyvää kuoritun maidon ylijäämää, kaseiinia.
Sarvis Oy valmisti aitoa sarveisainetta muistuttavaa galaliittia, josta valmistettiin aluksi nappeja, kampoja, kynänvarsia ja brodeerauspuikkoja. Pari vuoden kuluttua tuotantoon tuli erittäin suosituksi osoittautuneet lampunvarjostimet. Kun muoviteollisuus sodan jälkeen alkoi voimakkaasti kehittyä, oli 400 työntekijän Sarvis maan suurimpia. Tehtaalla valmistettiin osia mm. auto-, lentokone- ja kutomateollisuudelle ja niinkin yllättäviä tuotteita kuin kameroita ja äänilevyjä.
